Suomen Perinnepurjelaivat ry
Etusivu


Purjehdusperinne
Purjeiden kultakausi
Grain Races
Miehet merillä
Uusi kukoistus
Nykytilanne

 

Etusivu

Miehet merillä

Laivan ja miehistön kohtalo oli usein viime kädessä kiinni merimiesten ammattitaidosta. Laivoissa ei ollut valoja, joten sysimustassa yössäkin miehistön oli tunnettava laiva kuin omat taskunsa, köysien paikat oli löydettävä myös pimeydessä. Työpäivä kesti yleensä 12 tuntia, ja siihen päälle tulivat vielä ankarien sääolojen aiheuttamat ylimääräiset työt. Viime vuosisadalla, sekä vielä 1900-luvun kahdella ensimmäisellä kymmenluvulla oli parin ja kolmenkin vuoden poissaolo kotimaasta tavallista.

Vuorokaudet kuluivat työtä tehden ja nukkuen. Lauhkeat pasaativyöhykkeet tarjosivat tervetullutta vaihtelua ankariin oloihin. Lämpimät ja tasaiset tuulet olivat kuin lepoa verrattuna ankarina puhaltaviin myrskytuuliin. Miehistö palautui aiemmista rasituksista ja keräsi voimia tuleviin koitoksiin.

1/2 seuraava sivu>>

 

Kuvakollaasi
© Museovirasto / Suomen merimuseo