Ajankohtaista
Koululaisten
kuvataide- ja laivanrakennustöitä
Heurekan Laivat
& meri-näyttelyyn
Suomen Perinnepurjelaivat ry:n ja Heurekan Laivat ja meri
-näyttelyn kilpailussa jaettiin kolme pääpalkintoa.
Kilpailun palkinnot jaettiin luokkakohtaisina kuvataide- ja
tarinatyöstä sekä tarina- ja
laivanrakennustöistä. Voittajat olivat Raahen
keskuskoulun 6B, Malms skola 5A Paraisilta ja Kristiinan seudun koulun
8. luokka.
Pääpalkinnon saajat pääsevät toukokuussa
palkintopurjehduksille suomalaisilla perinnepurjelaivoilla.
Kilpailussa jaettiin myös John Nurmisen säätiön ja
Meriliiton lahjoittamia kirjapalkintoja. Valtakunnalliseen kilpailuun
osallistui luokkia ympäri maata, rannikolta, sisämaasta ja
pohjoisesta Kaakamosta asti. Kaiken kaikkiaan kilpailuun
lähetettiin 95 työtä. Lisäksi koulujen
seinillä on kilpailun tuloksena vähintäänkin satoja
kuvataidetöitä, joissa aiheena on suomalainen
perinnepurjelaiva.
Kilpailun tuomaristo piti töiden tasoa korkeana. Tuomaristoon
kuuluneet Opetushallituksen opetusneuvos Mikko Hartikainen ja
erityisasiantuntija Heljä Järnefelt arvioivat
töissä erityisesti kuvailmaisun tasoa ja kulttuuriperinteen
osaamista. Perinnelaivarekisterin sihteeri, museoviraston Hannu
Matikka, Veistokaari oy:n Mikael Holmström ja Viaporin Telakka
ry:n pj Mikko Rytsölä tutkivat laivojen muotoa ja
kädentaitojen osaamista. Heurekasta tuomaristoon kuuluivat Laivat
ja meri näyttelyn suunnittelija Sami Pihkala ja
kouluyhteyspäällikkö Mirja Rosenberg. Yhdistyksen
edustajana tuomaristossa toimi pj Timo Pettersson. Oppilaiden työt
arvioitiin kaiken kaikkiaan sekä ilmaisullisesti ja teknisesti
korkeatasoisiksi.
Heurekan meripäivään 3.2., jossa palkinnot jaettiin,
tuli paljon yleisöä. Palkintojenjaon lisäksi ohjelmassa
on Merikapteeni Seppo Laurellin esitelmä, Tarinoita Suomen
majakoista, sekä dokumenttielokuva luotsikutteri Pitkäpaaden
vaiheista.
*********
Perinnepurjelaivat olivat mukana
Heurekan Laivat
ja Meri -näyttelyssä
29.9.2007-15.3.2009
välisenä aikana.
|